Amerikan hallitus on näköjään aina ollut mukana tarjoamassa julkista asuntotuotantoa, eikä se ole mikään yllätys, kun otetaan huomioon, että suoja on yksi ihmisen perustarpeista selviytyä. Nykyään liittovaltion hallitus ottaa yleisen vastuun tehtävästä, mutta näin ei ole aina ollut. Itse asiassa ennen 1930-lukua paikallishallinnot, useimmiten piirikunnat, tarjosivat tarvittavat suojapaikat. On kuitenkin huomattava, että tuolloin palvelut olivat lähes yksinomaan valkoihoisille kansalaisille, ja vähemmistöt unohdettiin usein. Miten julkinen asuntotuotanto sitten saavutti nykyisen tilansa? Katsotaanpa, millaisen vaelluksen se on tähän mennessä kokenut.
Vuonna 1937 liittovaltion hallitus tuli virallisesti mukaan julkiseen asuntotuotantoon Yhdysvaltojen asuntolain nojalla. Tämä laki oli todella lähtöisin presidentti Rooseveltin New Deal -ohjelmasta, joka alkoi vuonna 1933. Lain tavoitteena oli parantaa nykyisiä turvattomia ja epähygieenisiä asumisolosuhteita ja vähentää pienituloisten perheiden äärimmäistä puutetta kunnollisista asunnoista. Tuolloin pienituloisiksi määriteltiin ne, jotka kuuluivat alimpaan tuloluokkaan ja joilla ei ollut varaa maksaa vuokraa yksityisille vuokranantajille. Lisäksi ainoana alkuperäisenä edellytyksenä oli, että perheiden tulot saivat olla enintään viisinkertaiset vuokrakustannuksiin nähden tai kuusinkertaiset, kun kyseessä olivat perheet, joissa on vähintään kolme lasta. Lain tavoite pyrittiin saavuttamaan lainoilla, joita myönnettiin julkisille asuntotoimistoille matalan vuokran julkisten asuntojen rakentamisen tukemiseksi.
1940-luvulla seurasi uusi presidentti Truman, ja hän kehitti asumismenojen toimiston (Office of Housing Expenditure). Vuonna 1949 toimiston johdolla hyväksyttiin sitten laki, ensimmäinen asuntolaki. Tämä laki oli seurausta presidentti Trumanin Fair Deal -ohjelmasta. Tavoitteena oli tarjota riittävästi varoja, jotta asuinalueet voitaisiin vapauttaa slummeista ja kehittää uusia asuntoja. Uudet asunnot kehitettiin enimmäkseen toisen maailmansodan veteraaneille, eikä niistä ollut paljon apua niille, jotka eivät olleet veteraaneja. Itse asiassa laki ei auttanut slummialueilla asuvia, vaan sen sijaan häätivät heidät kodeistaan ja pakottivat monet pienituloiset perheet etsimään uuden asunnon.
Toinen asuntolaki hyväksyttiin vuonna 1954, kun presidentti Eisenhower oli virassa. Tämä laki oli valtava käännekohta, koska siinä keskityttiin slummialueiden säilyttämiseen ja kunnostamiseen. Myöhemmin vuoden 1956 asuntolailla korjattiin ensimmäistä asuntolakia antamalla siirtokorvauksia kaikille siirtymään joutuneille.
On tärkeää huomata, että tähän asti julkinen asuntotuotanto oli syrjivää. Suurin osa aiemmista laeista ei auttanut vähemmistöryhmiä, vaan keskittyi sen sijaan valkoihoisille ja usein niille, jotka eivät olleet taloudellisesti huonoimmassa asemassa. Itse asiassa 1950-luvulla monissa asuntokohteissa oli käytössä hyvin tiukat käytännöt. Raskaana olevat naiset, jotka eivät olleet naimisissa, voitiin häätää, ja omaisuuden vahingoittamisesta määrättiin törkeät sakot.
1960-luvulta alkaen perusoikeudet alettiin kuitenkin tunnustaa. Tämä oli aikaa, jolloin monet pyrkivät siihen, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisesti rodusta, sukupuolesta tai luokasta riippumatta. Yksi innostava sosiaalityöntekijä, joka teki juuri näin, oli Whitney Young, Jr. Young ajoi kansalaisoikeuksia, ja hänen nimensä tunnetaan laajalti vielä nykyäänkin. Vuonna 1962, kun presidentti Kennedyn johdolla hyväksyttiin Equal Opportunity in Housing Act -laki, kansalaisoikeudet ja asuminen yhdistyivät.
1960-luku oli valtava käännekohta julkiselle asuntotuotannolle, ja suurin osa tuolloin aloitetuista toimintalinjoista jatkuu yhä tänä päivänä. Julkinen asuntotuotanto siirtyi huonolaatuisten, segregoitujen ja syrjivien asuntojen tarjoamisesta ohjelmaan, jonka ihanteellisesti pitäisi palvella kaikkia tasapuolisesti. Aivan kuten Whiney Young, Jr:n kaltaiset sosiaalityöntekijät tekivät menneisyydessä, sosiaalityöntekijöiden on nykyäänkin puolustettava parhaita mahdollisia ratkaisuja julkiseen asuntotuotantoon.
RHOL. (n.d.). Hallituksen rooli pienituloisten asumisessa. Haettu osoitteesta http://rhol.org/rental/housing.htm
Stoloff, J. A. (n.d.). Julkisen asuntotuotannon lyhyt historia. Haettu osoitteesta
U.S Dept of Homes & Urban Development. (2007, 18. toukokuuta). Hud historiallinen tausta. Retrieved from
Photo Credit: